Huomaan yllätyksekseni, että nuortenkirjat ovat miltei paitsiossa tässä blogissa. Viikon päästä pitäisi kuitenkin olla kädessä jälleen paketti englanninkielistä nuortenkirjallisuutta, ehkäpä vinoutumamme tästä vielä oikenee.

 

Harrastan usein kirjojen uusintalukemista, mikäli vain aika antaa myöten. Nyt luin uudelleen Louis Bromfieldin Sateet tulivat -kirjan, joka on kirjoitettu vuonna 1937. En toki ole tätä teosta lukenut sen ilmestymisajankohtana (aika yllättävää), mutta se kuului yleissivistykseen kuuluvien kirjojen kasaan, joita ahmin teini-iässä. Tämän teoksen kohdalla uusintakierros oli suorastaan järisyttävä.

 

Kukin voinee päätellä, kuinka paljon ihmisen maailma muuttuu teini-iästä jonkin asteiseen aikuisuuteen. 

 

Teoshan sijoittuu 30-luvun Intiaan, jossa elävät enemmän tai vähemmän sulassa sovussa maharajat, miljonäärit, aateliset, lähetyssaarnaajat, kerjäläiset ja englantilaiset siirtomaaviranomaiset. Kaikki muuttuu, kun kuivakausi päättyy ja valtaisia sade ja sitä seuraava tsunami huuhtovat ihmisten yltä roolit ja vain selviytyminen ja lopulta toisten pelastaminen ovat tärkeitä. Sateet tulivat on täynnä tunteita: rakkautta, kateutta, itsekkyyttä, menettämistä...

 

Yllättäen huomasin, että tämäkin kirja perustuu ainakin jollakin tasolla ulkopuolisuuden tuntemiseen. Kirjan päähahmo Ransome on kaiken ulkopuolella, hän ei varsinaisesti kuulu Intiaan, joskaan ei enää Englantiinkaan. Viinan avulla huomiseen katsova mies ei osaa rakastaa itseään, eikä ympäröivä maailma tiedä mihin hänet lokeroisi. Ransomen kohdalla Sateet tulivat on malliesimerkki kasvutarinasta, ryhdistäytymisestä ja itsensä hyväksymisestä.

 

Teininä samastuin Fernin hahmoon, ihmekös tuo teini-ikäinen ja rohkea tyttö on ihana hahmona, ei Fern tälläkään erää jättänyt kylmäksi, muta huomasin löytäväni enemmän samaistumista Ransomesta ja Edwinasta, joka aiemmin tuntui lähes vastenmieliseltä hahmolta. Ehkäpä sisälläni asuva moralisti on pehmentynyt tai ainakin varttunut. Vaikka Edwina on ns. huono nainen ja pelkkää rahaa nainut moraaliton ja säädytön hupakko on hänen sisältään pulppuava tarina todella traaginen. Edwinan vähittäinen herääminen tähän maailmaan tekee lukiessa valtaisan vaikutuksen. Lisäksi huomasin, että jo naimaiän ylittänyt ja kauniiseen majuriin syvästi rakastunut iso ja ruma Miss McDaid soitteli aivan uudenlaisia kelloja tajunnassani.

 

Sateet tulivat on niin valtaisa teos, että sen avaamiseen tarvitaan lukija. Teksti on hyvin kestänyt aikaa, joskin lukemani painoksen suomennos välillä riipikin aivokuorta, "sillä hän ei tietänyt".  Toisiinsa kietoutuvat ihmiskohtalot, menetykset ja todellisuuden saapuminen ovat, niin lähellä todellista elämää, että teoksen niputtaminen muutamaan lauseeseen on vähintäänkin rikollista.

 

Vaikka Sateet tulivat vaatii lukijaltaan voimia on sen lukeminen ehdottoman kannattavaa, sillä tämä teos palkitsee.

 

Louis Bromfield: Sateet tulivat. Suomentanut: Helvi Vasara. Otava 1995. Ensimmäinen painos 1937.