On aina hienoa, kun pystyy seuraamaan jonkun kirjailijan uraa pitkältä matkalta. Erityisen hienoa se on, jos hänen teoksiin tutustuu edes kutakuinkin ilmestymisjärjestyksessä ja vielä hienommaksi asian tekee, jos kirjailija on yhä hengissä ja jatkaa uraansa.

Tartuin seitsemäntoistavuotiaana  Garpin maailmaan ihastuen sen kirjoittajan tapaan luoda ja hahmottaa elämää, eikä pahitteeksi ollut se hieman traaginen hauskuus, jota rivien väleistä pursusi (ja välillä niiden päältäkin). Teini-ikäiseen opus teki valtavan vaikutuksen.

John Irving on kypsynyt iän myötä, kuten varmasti suuri osa hänen lukijoistaankin. Kirjailija ei enää hae hauskuutta samanlaisella vimmalla kuin nuorempana, vaan kaikki koomisuus syntyy ikään kuin vaivihkaa ja herättää hilpeyttä syvällä aivojen sopukoissa.

Irvingin viimeisin teos 2009 ilmestynyt Viimenen yö Twisted Riverillä sisältää tietysti karhuja, painia, seksiä sukulaisten kanssa, uudessa englannissa seikkailua ja 60-70-lukujen musiikkia. Todennäköisesti Irvingin lukijoille saattaisi olla pettymyskin, jos näitä asioita ei tarinassa esiintyisi (Eikä sovi unohtaa piereskelevää koiraa!).

Irving täyttää tänä vuonna seitsemänkymmentä, eletty elämä ”kuuluu” myös tekstissä. Edellinen teos Kunnes löydän sinut (2005) oli eräänlainen sukutarina, jota tuettiin maailman muuttumisella. Viimeinen yö Twisted Riverillä on sitä vielä voimakkaammin.
Irvingin kirjallisessa maailmassa on aina riittänyt pieniä miehiä ja isoja naisia, tässäkään suhteessa tämä teos ei ole poikkeus. Tietysti ainakin aktiivilukijaa toisinaan mietityttää kirjailijan suhde romaaneihinsa, onhan hänkin varsin pieni mies.

John Irvingin kirjoihin hurahtaneet rakastavat kirjailijan tapaa luoda ja sanoin kuvittaa varsin yksityiskohtaisia tarinoita ja miljöitä, eikä asiassa ole kuin yksi ikävä sivuvaikutus. Kirjojen ensimmäiset ja usein hyvinkin pitkät luvut ovat todella työläitä. Ensimmäiset 50-100 sivua täytyy taistella läpi, välillä nukkumatti noutaa luokseen ja sitten taas mennään. Irvingin tyylin tuntevat kuitenkin tietävät, että jotain hyvää sieltä on tulossa ja käyvät tuon taistelun. Viimeinen yö Twisted Riverillä onneksi käynnistyy jo 36 sivun jälkeen, eikä vauhti enää sen jälkeen tyssää.

Tarinan keskiössä on kolme miestä. Karski metsuri Ketchum, kokki Dominic Baciagalupo ja hänen poikansa Daniel. Viimeinen yö Twisted Riverillä alkaa vuodesta 1954, jolloin Daniel on kaksitoista-, kokki kolmekymmentä- ja Ketchum kolmekymmentäseitsemänvuotias. Takaumien kautta toki kokin lapsuuskin käy lukijalle hyvin selväksi. Ketchumia ei kartoiteta yhtä voimakkaasti ja se lienee yksi osa hahmon kiinnostavuutta. Karkea metsuri on ehdottomasti koko teoksen mielenkiintoisin hahmo ja samalla sen liikkeelle paneva voima. Hän on isä, ystävä ja omatunto ollen samalla, mitä epätäydellisin ihminen. Ehdottomasti yksi Irvingin parhaista luomuksista.

Vuonna 1954 Twisted Riverillä uitetaan tukkeja, Ketchum keikkuu tukkien päällä ja kokki luonnollisesti laittaa uittomiehille (ja näiden perheille) ruokaa. Tukeilla keikkuu myös viisitoistavuotias Angel, joka ensikertalaisena lipsahtaa virtaan ja hukkuu, aika lailla samoilla paikoin, kuin kokin vaimo kymmenen vuotta aiemmin.

Varsinaisesti tarina käynnistyy, kun Daniel tulee tappaneeksi isänsä rakastajattaren paistinpannulla. Tässä on oma logiikkansa, pojalle on kerrottu tarinoita karhuista ja valtaisa alaston intiaaninainen hiukset avoimina takaapäin nähtynä saattaa hyvinkin vaikuttaa karhulta, yöllä, isän sängyssä. Ongelma ei niinkään ole intiaaninaisen kuolema, vaan se että nainen oikeastaan olikin paikallisen poliisin naisystävä. Poliisi ei ole mikään varsinainen lainvartija vaan rettelöivä kovanaama, joka ei epäröi pahoinpidellä naisia ja tappaa miehiä. Kokin poikineen on pakko lähteä pakosalle, mutta ennen sitä he raahaavat massiivisen naisen poliisin taloon ja toivovat viinaan menevän kovanaaman kuvittelevan itseään tappajaksi.
Siitä alkaa Dominicin ja Danielin matka, jota kauko-ohjailee Ketchum. Viimeinen yö Twisted Riverillä tarjoaa muutaman yllätyksen, mutta pääosin se heittelee ilmaan koukkuja, joiden perässä lukija suorastaan kiiruhtaa eteenpäin. Eteenpäin kulkee tarinakin kuudensadan sivun aikana päädytään vuodesta 1954 vuoteen 2005.

Kovanaamaa pakoillessa vaihtuvat niin asuinpaikat, ihmissuhteet kuin vuodetkin. Irving on aina ollut yhteiskunnallinen kirjailija ja mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä suuremmin tuo yhteiskunnallisuus lyö esiin.
Ei siis ole suurikaan yllätys, että Viimeinen yö Twisted Riverillä kulkee Vietnamin sodan kautta WTC-iskuihin ja tekee tarkkoja rinnasteita Irakin ja Vietnamin välille. Teos myös kritisoi voimakkaasti George W. Bushia presidenttinä – Ketchumin suulla tottakai. Irvingillä onkin taito kutoa maailman muutokset tiukasti mukaan teksteihinsä, jopa siinä määrin, että aina ei voi olla varma kumpi oli ensin, kertomus vai muutos.

Viimeinen yö Twisted Riverillä on laaja teos, jonka ymppääminen muutamaan lauseeseen on lähes mahdotonta. Jos John Irvingin aiempi tuotanto ei ole tuttua, tämä ei välttämättä ole juuri se kirja, josta kannattaa aloittaa, mutta toisaalta ei tällä aloittaminen haittaakaan tee. Irvingin tuotantoa laajemmin tunteville kirja toimii tietysti jatkumona tarinavirtaan, joka käynnistyi vuonna 1978, eikä tuo virta onneksi ole tyrehtymässä, sillä mestarilta ilmestyy tänä vuonna jälleen uusi kertomus.